PARKKILAIVA VERITAKSEN VAIHEITA 1859-1891
Oli joulunalusviikko v. 1858, Petteri Antinpoika, Talikkalan kylästä kotoisin, oli matkalla Pietarista Poriin. Hänelle oli uskottu purjekankaiden tuominen rakenteilla olevaan parkkilaiva Veritakseen. Pakkoja oli 23, kolmea eri lajia, ostettu kauppias Carl Bruunilta Pietarista, hintaan 1107 hopearuplaa. Laiva rakennettiin Ärholman laivaveistämöllä, Ahlaisten kappelikunnassa, jonne maaseudun isännät olivat vedättäneet mänty- ja kuusipuukuormia rakennusaineeksi ja parhaanlaatuista tammea oli myös hankittu tarvittava määrä.
VERITAS VALMISTUU
Porilaisten kauppiaiden Fredrik Wilhelm Rosenlewin ja John Grönfeldtin yhteisesti rakennuttama purjelaiva valmistui elokuussa 1859. Alus oli pituudeltaan 118 jalkaa, leveydeltä 33 ja syväykseltä 16 jalkaa, kantavuus oli 291 lästiä ja laiva tuli maksamaan 38 565,34 hopearuplaa. Rakennusmestarina toimi Gustaf Fredriksson.
Kesäkuussa Veritas hinattiin Ärholman telakalta neljän laivan avustamana ulommas, niin että Salama-höyrylaiva saattoi ajaa sen sivulle, ja koska aluksen ohjauslaitteita ei vielä oltu saatu kuntoon, laiva kuljetettiin saattueen avulla Reposaareen, joka siihen aikaan oli huomattava satamapaikka.
Ensimmäisen matkan jälkeen kirjoitti kapteeni Herman Silander, joka silloin oli laivan päällikkönä, olevansa erittäin tyytyväinen laivaan, joka kulkee jopa 8 1/2 solmun nopeudella. Kirjeessä v. 1861 hän edelleenkin kiittelee laivan kulkua, kertoen olleensa matkalla Odessan Bosporin salmen läpi saattueessa, jossa oli noin 200 laivaa, ja nopeudessa voittaneensa ne kaikki. Veritas kuljetti Odessasta useita kertoja viljaa Välimeren satamiin ja Englantiin. Joinakin vuosina laiva jätettiin talvehtimaan kotisatamaan, mutta esim. vuosina 1883-87 se teki vuosittain talvipurjehduksen Pohjois-Amerikkaan.
PURJEHTIJAT
Veritaksen miehistöön kuului kapteenin lisäksi 16 miestä. Kapteeni sai Fredrik Wilhelmn Rosenlewiltä varsin yksityiskohtaiset ohjeet lähtiessään matkalle. Nämä koskivat mm. rahteja, maksuja, satamia ja kehoituksen kapteenille viikoittain kirjoittaa kuulumiset ja lähettää selostuksen varojen käytöstä. Ohjeet päättyivät: "Haaverin sattuessa, josta Jumala armollisesti varjelkoon, toimii kapteeni lakien ja asetusten mukaan".
Kuitenkaan kapteenin ei tarvinnut ehdottomasti seurata näitä määräyksiä sillä: "... Kunnioitetun Herran on aina helpompi itse paikalla nähdä ja ratkaista, mikä on edullisinta..." Fredrik Wilhelm Rosenlewin erityisen luottamuksen arvoiseksi osoittautui kapteeni Herman Silander, joka palveli Veritaksessa viisi vuotta ja siirrettiin sen jälkeen Rosenlewin rakennuttamaan uuteen Libertas-laivaan ja kun Rosenlewin viimeinen purjelaiva valmistui, se sai nimekseen Herman ja Silander sai päällikkyyden jälleen tässäkin laivassa.
Kun kapteeni pestasi miehistön laivaan, oli jokaisen kanssa tehtävä kontrahti, jonka asianomainen allekirjoituksellaan tai useimmiten puumerkillään hyväksyi. Sopimuksen mukaan mm. pääosa palkasta maksettiin vasta kotisatamaan palattua. Tämä nimenomaan karkaamisen estämiseksi. Merilaki oli varsin ankara karkaajia kohtaan, hänet saatettiin tuomita raipparangaistukseen, julistaa irtolaiseksi ja tuomita kuudeksi vuodeksi sotaväkeen, tai jos hän oli siihen kelpaamaton, hän joutui työlaitokseen. Ote tästä merilaista oheistettiin jokaisen sopimukseen, ja vakuudeksi: " Edellä seisowaisen kohtrahtin totinaisuuden wahwistaa W.Wallin, Asialainen Porin Kaupungin Merimieshuoneessa".
KONFLIKTEJA
Huolimatta merilain ankaruudesta, karkaamisia laivoilla sattui tuon tuostakin, niin myös Veritaksella. Suomalaisilla merimiehillä oli hyvä maine ja ulkomaiden satamassa oli aina agentteja jotka houkuttelivat paremmilla palkoilla ja eduilla. Karkaamisten syynä oli myös usein liian kauan kestäneet matkat. Niinpä matkalla, jolloin Veritas lähti heinäkuussa 1867 lankkulastissa Välimerelle, sieltä Englannin kautta Amerikkaan, palaten kotimaahan vasta vuonna 1869 toukokuussa, karkaamisia sattui alituisesti, niin että alkuperäisestä kuudestatoista miehestä oli palattaessa jäljellä enää kuusi. Perämiehenäkin oli tänä aikana ehtinyt olla viisi eri miestä.
Veritaksella niihin aikoihin sattuneiden rettelöiden johdosta Fredrik Wilhelm Rosenlew sai vastaanottaa kirjeitä, kilvan miehistöltä, perämieheltä että silloiselta kapteenilta, sekä syytöksia että puolusteluja. Seuraavan eräs miehistön yksissä tuumin aikaansaama kirje:
"Kardiffissä se 4 päivä marraskuuta 1868.
Koska me olemme tänne saanut kuulla että meidän kapteenimme on kirjoittanut Herra Patronille meistä ja häväissyt meidän että me olemme juonut ja tapellut, mutta me taidamme sen sanoo että me ei ole ylöllensä juonut eikä laingan tapeltu. Me olemme elänyt kuin ennengin on tapana ollut siivosti ja kauniisti, vaikka olemme rahaa runsaasti ottaneet nin sillä olemme ostanut vatetta ja mitä Granholmin karkauksen tulee nin styrmannin oli siihen syy sillä se styrmanni jonga me Havannassa saimme, oli hyvin häijy ja kapteni vielä käski hänen ottaa spakin ja lyödä pän halki. Antverpisä karkas hän Granholmin päälle ja kuiga olis käyny jos ei Grönholmi oli menny välittään, ja vaikka kapteni siellä on meitä haukkunut, mutta ongo hän omat vikansa jättänyt pois. Sillä hänesä on kyllä vikoja. Ja mitä meidän karanneihin miehiin tulee nin ei olisi karannut tästä laivasta ilman näitä häijyjä styrmannei. Tänne Kardiffiin tullessa otti tämäkin styrmanni kirven kättensä ja lupasi sillä lyödä ja kyllä ilman syytä. Täsä laivassa on nyt ollut nin huono olento että sitä ei taida pännän kanssa ulos selittää. Sillä paljon olis valittamista mutta saa nyt jäädä, vaan annamme Herra Patronin tietää että meissä ei ol enin issoo syytä kuin kapteni sinne on kirjoittanut.
G.Norlund, C.Grönholm, J.Söderlund, C.Selenius, jotka jälillä olemme ja paljon terveisiä Herr Patronille."
Perämies puolestaan toteaa kirjeensä lopussa kapteenista: "...sellaiseksi tulee, kun on liikaa konjakkia päässä," ja kapteeni kertoo että ko. perämies on hyvin vaarallinen mies ja miehistö ei muuta tee kuin juo ja tappelee. Laivan palattua kotimaahan näki Fredrik Wilhelm Rosenlew viisaimmaksi vaihtaa koko miehistön. Erään toisen kerran sokerin loppuminen aiheutti laivalla kapinan, mutta miehistö saatiin rauhoittumaan kapteenin luvattua heille ylimääräisen voiannoksen.
KAPTEENI MENETETÄÄN
Vuonna 1870 huhtikuussa sai F.W.Rosenlew vastaanottaa sähkeen: Veritas saapunut Falmouthiin, kapteeni hypännyt mereen 2.4". Myöhemmin seuranneessa kirjeessä perämies kertoo tapahtuneesta:
"...myrskysi ja laiva keinui kovin. Kapteeni määräsi heittämään suolaa noin 200-300 tonnia mereen. Matka jatkui. Gibraltarissa hän ehdotti poikkeamista satamaan, en nähnyt siihen aihetta. Jatkoimme matkaa, mutta kun saimme myrskyä ja vastatuulta, hän tahtoi mennä satamaan, valittaen, että laiva ei ole kunnossa. Jälleen oli heitettävä suolaa mereen 70 tonnia. Nyt hän alkoi pelätä, että muona ei riitä ja halusi Lissaboniin. Sanoin hänelle, että meillä on riittävästi kaikkea ja että laivakin on kunnossa. Huhtikuun 2. päivänä hän oli valvonut klo 12-4 yöllä ja keskustellut mielestämme täysin rauhallisesti miehistön kanssa. Kun poistuin kannelta hän lähti laivan peräpuolelle ja oli heittäytynyt sieltä mereen. Yritimme etsiä häntä, mutta kun näimme, että mitään ei ollut enää tehtävissä, jatkoimme matkaa. Laiva ja miehistö kunnossa. Odotan määräyksiänne. Fritz Vallen."Laivalle saatiin uusi kapteeni, joka hänkin koki kovan kohtalon. Hän kuoli Antverpissä vuonna 1881. Veritaksella ehti olla kaikkiaan 7 kapteenia vuosina 1859-1891. Vuonna 1879 laiva oli kokonaan tullut W.Rosenlew & Co:n omistukseen.
MATKAN PÄÄ
Veritaksen purjehdus päättyi haaksirikkoon Tanskan rannikolla vuonna 1891. Lounas-lehdelle on eräs laivan miehistöstä kertonut:
"Lokakuun 13. päivän illalla alkoi myrsky. Koko seuraavan yön tuli vesi keulasta sisään, ja aamulla vei meri ruuman luukut pois, joten vesi alkoi tulvata ruumaan ja etukeula painua syvempään. Aamupuolella yötä meni poikki klyyvaripuomi, etu- ja keskimastot sekä takamastot huippu. Laivaa koetettiin kääntää myötätuuleen, mutta se ei enää totellut peräsintä.
Miehistöstä olivat useimmat kiinnittäneet itsensä takamastoon, kajuutan katolle, toiset olivat kiinni mastontouveissa. Hädänmerkiksi kohotettiin ensin ylös suomalainen lippu, mutta tuuli vei sen kohta pois. Miehet viittoilivat lakeillaan ja mikä milläkin. Englantilaisia kalastajaveneitä oli kyllä lähellä, mutta kovan myrskyn tähden ei niistä voitu tuoda apua yhtä vähän kuin eräästä norjalaisesta parkistakaan.
Tuli sitten näkyviin tanskalainen höyrylaiva, joka otti hätämerkin huomioon. Siitä laskettiin pelastusvenhe ales, ja aaltojen tyynnyttämiseksi heitettiin öljyä mereen. Samalla hyppäsi useampia miehistämme siihe. Vietyään yhden lastin väkeämme höyryyn, tuli pelastusvene toisen kerran, jolloin kaikki miehet tulivat pelastetuiksi, timperi viimeisenä. Kukaan miehistä ei saanut vaarallisempia vammoja."
W.Rosenlew & Co. lähetti myöhemmin Veritaksen miehistön pelastaneen tanskalaisen höyrylaivan Nordvestin päällystölle ja miehistölle 700 kruunua tunnustuksena erittäin vaikeissa olosuhteissa osoitetusta rohkeudesta, uhrautuvaisuudesta ja neuvokkuudesta.
Veritas jäi hylyksi, vain joitakin sisustuksen osia pelastettiin maihin muistona vanhasta parkista, joka vuosikymmenet oli purjehtinut maailman merillä.
Annikki Lindberg, 1976